Tag Archive for: Taivassalo

Rakensimme viime vuonna torpallemme terassin, kesäolohuoneeksi. Tilasin puutavaran naapurista, Larjaman Sahalta, mistäpä muustakaan. Nyt sille olisi ollut ekologisempi vaihtoehto.

Päätin tilata Siperian lehtikuusta pintamateriaaliksi, koska tutkin ja huomasin sen parhaaksi: Ei vuosittaisia öljyämisiä ja kestää vuosikymmeniä. Sen ainoa ongelma on tuontimatka. Ei sitä nyt ihan Siperiasta saakka tarvitse hakea, mutta itänaapurin rajan takaa kuitenkin. Se ei ole siksi kovinkaan ekologista.

Nyt on vaihtoehto, Lähipuu®

Lähipuu® -yhteisömerkin tarina alkoi runsas vuosi sitten kun Suomen Sahayrittäjät (jäsenmäärä n. 300) lähtivät etsimään omaa tilaansa nykymarkkinoilta.

Hanketyössä olivat mukana Sahayrittäjät ry:n lisäksi, Metsäkeskus sekä LUKE, jossa on samaan aikaan valmisteilla myös Lähipuu -yhteisömerkille oma ympäristöseloste (EPD).

Paikallisen toimintamallinsa ansiosta piensahat muodostavan ekologisen, sosiaalisen ja hyvän vaihtoehdon tuontipuulle. Osta läheltä, tue naapurin yrittäjää. Se raha menee aina paikallisen yrittäjäperheen ruokkimiseen.

Nyt saisi Larjamalta Taivassalosta lähipuuta esim. Terassien pintalaudoksi. Jämerä Lähipuu 33×145 terassilankku haastaakin nyt ekologisempana Siperialaisen veljensä.

Se tehdään lähimetsän kuusista, hiotaan sileäksi tai jätetään toiselta puoleltaan raa’aksi, ihan kuten itse haluat. Soitto vain Larjamalle, niin saat kuorman pihaasi. Hinta on huomattavasti Siperian lehtikuusta edukkaampi (2,80€/m). Nyt on hyvä vaihtoehto tuontipuulle.

Taivassalossa paikallinen Heikinkarin Ranthuone teki terassinsa nyt keväällä ko. lähipuulankusta. Käy syömässä hurjan hyvä lounas ja tsekkaa samalla livenä. Upeahan siitä tuli.

Jari Liitola, Larjaman asiakas ja pienyrittäjä itsekin (Pikkuapuri.fi)

Vanha hirsitorppamme, jota olemme nyt muutaman vuoden kunnostaneet, on Taivassalossa. Oli siis kovin luonnollista, että halusin hankkia terassimme puumateriaalitkin omasta ”kotipitäjästä”. Niinpä kaivoin Googlesta esiin Larjaman puutavaraliikkeen ja sieltä sain käsiini Timon ja Jannen.

He vahvistivat tällaisen raksamaallikon epäilyt siitä, että vanhan torpan kylkeen sopii nimenomaan hienosti harmaantuva Siperianlehtikuusi. Täältä näet tämän verrattoman puun tarkempia tietoja hintoineen (https://larjamansaha.fi/lehtikuusi/).

Piti silti odotella tovi toukolumien sulamista, jotta saataisiin terassin rakentaminen alkuun. Itse tilasin 28mm * 145mm -koon tavaraa, viisimetrisinä lankkuina.

Kun aurinko vihdoin malttoi porottaa lumikasat kaasuiksi, Timo kurvasikin lava-autollaan pihaan ja kaatoi valmiin pinkan työläisen ruuvattavaksi.

Sain myös hyvän vinkin siitä, että lehtikuusi on niin kova materiaali, että se kannattaa ruuvata runkopuihin kiinni, mielellään ruostumattomilla 42*55 -ruuveilla. Lisäksi otin varman päälle, ja porasin päätyihin valmiit reiät ennen ruuvien vääntämistä paikalleen. Eivät ole halkeilleet.

Kyllä lehtikuusesta tulee kaunista pintaa ja sileää. Aurinko saa nyt harmaannuttaa terassin rauhassa, vaikkakin vielä tätä kirjoittaessa on vajaa puolet urakasta jäljellä. Harmi kun varsinainen työ hieman häiritsee tätä kivaa rakennuspuuhaa. Tehdään hitaasti ja huolella, välillä kylmää olutta jo valmiiksi ehtineen pinnan päällä nauttien 😉

Mukavaa kevättä ja kesää, toivoo

Larjaman asiakas ja Taivassalon perinnekorJari – Jari Liitola